Dorte Roholte
(forfatter)
,
Elina Vehkaoja
(indlæser)
Mystinen Minttu lydbog
59,88 DKK
Minttu on aivan tavallinen 13-vuotias tyttö. Tai ainakin oli, kunnes hän näkee syntymäpäiväänsä edeltävänä yönä merkillistä unta. Unessa hänellä on uusi koti, uusi ystävä ja uusi ihastus. Se on vasta alkua: yllättäen Minttu osaa ennustaa tulevaa ja aavistaa asioita, joita hänen ei pitäisi tietää. Aluksi erityiskyky tuntuu jännittävältä, ja Minttu kertoo salaisuutensa parhaalle ystävälleen Klarall…
Minttu on aivan tavallinen 13-vuotias tyttö. Tai ainakin oli, kunnes hän näkee syntymäpäiväänsä edeltävänä yönä merkillistä unta. Unessa hänellä on uusi koti, uusi ystävä ja uusi ihastus. Se on vasta alkua: yllättäen Minttu osaa ennustaa tulevaa ja aavistaa asioita, joita hänen ei pitäisi tietää. Aluksi erityiskyky tuntuu jännittävältä, ja Minttu kertoo salaisuutensa parhaalle ystävälleen Klaralle. Kaikki aavistukset eivät kuitenkaan ole kivoja eikä niitä voi jakaa. Pian Minttu joutuu keskelle konfliktia, joka koettelee ystävyyssuhteita. Samalla Minttu selvittää omaa taustaansa. Käy ilmi, että myös Mintun isoäidillä on ennustamisen taito. Isoäidin avulla Minttu oppii luottamaan mystiseen kykyynsä.
Dorte Roholte (s. 1958) on kirjoittanut lukuisia lasten-, nuorten- ja aikuistenkirjoja. Hänen esikoisteoksensa julkaistiin vuonna 1991, ja sen jälkeen Roholte on julkaissut paljon teoksia eri tyylilajeissa.
Lydbog
59,88 DKK
E-bog
49,18 DKK
Forlag
SAGA Egmont
Udgivet
10.07.2023
Længde
3:45
Genrer
Children’s / Teenage fiction: Magical realism / Magical fantasy
Sprog
Finnish
Format
mp3
Beskyttelse
Vandmærket
ISBN
9788728261408
Minttu on aivan tavallinen 13-vuotias tyttö. Tai ainakin oli, kunnes hän näkee syntymäpäiväänsä edeltävänä yönä merkillistä unta. Unessa hänellä on uusi koti, uusi ystävä ja uusi ihastus. Se on vasta alkua: yllättäen Minttu osaa ennustaa tulevaa ja aavistaa asioita, joita hänen ei pitäisi tietää. Aluksi erityiskyky tuntuu jännittävältä, ja Minttu kertoo salaisuutensa parhaalle ystävälleen Klaralle.
Kaikki aavistukset eivät kuitenkaan ole kivoja eikä niitä voi jakaa. Pian Minttu joutuu keskelle konfliktia, joka koettelee ystävyyssuhteita. Samalla Minttu selvittää omaa taustaansa. Käy ilmi, että myös Mintun isoäidillä on ennustamisen taito. Isoäidin avulla Minttu oppii luottamaan mystiseen kykyynsä.

Dansk