Ajan kasvot (e-bog) af Toivo Pekkanen
Toivo Pekkanen

Ajan kasvot e-bog

36,20 DKK
On marraskuun viimeinen päivä vuonna 1939. Ihmiset ovat menneet työhönsä kuten kaikkina muinakin aamuina. Kauppaliikkeet, parturit ja kahvilat ovat avanneet ovensa. Emäntiä ja palvelijattaria parveilee torille saapuneiden maalaisten kuormien ympärille. Lapset ovat koulussa. Teatterin vajaalukuinen henkilökunta on kerääntynyt pääharjoitukseen, sillä illalla teatterissa pitäisi olla ensi-ilta. Yhtä…
On marraskuun viimeinen päivä vuonna 1939. Ihmiset ovat menneet työhönsä kuten kaikkina muinakin aamuina. Kauppaliikkeet, parturit ja kahvilat ovat avanneet ovensa. Emäntiä ja palvelijattaria parveilee torille saapuneiden maalaisten kuormien ympärille. Lapset ovat koulussa. Teatterin vajaalukuinen henkilökunta on kerääntynyt pääharjoitukseen, sillä illalla teatterissa pitäisi olla ensi-ilta. Yhtäkkiä kaupungin ylitse kirii hälyytysireenien hätkähdyttävä ulvonta. Talvisota on syttynyt – eikä mikään ole suomalaisten elämässä enää ennallaan."Ajan kasvot – muistoja ja tunnelmia sotavuosilta" on Toivo Pekkasen elävä teos talvisodan ja jatkosodan ajoista. Kirja julkaistiin jo vuonna 1942. Toivo Pekkanen (1902–1957) oli suomalainen kirjailija. Hän kirjoitti niin romaaneja ja novelleja kuin näytelmiäkin. Hänen kunniakseen on perustettu Pekkas-palkinto.
E-bog 36,20 DKK
Lydbog 49,18 DKK
Forfattere Toivo Pekkanen (forfatter)
Forlag SAGA Egmont
Udgivet 09.11.2020
Længde 114 sider
Genrer True war and combat stories
Sprog Finnish
Format epub
Beskyttelse Vandmærket
ISBN 9788726543308

On marraskuun viimeinen päivä vuonna 1939. Ihmiset ovat menneet työhönsä kuten kaikkina muinakin aamuina. Kauppaliikkeet, parturit ja kahvilat ovat avanneet ovensa. Emäntiä ja palvelijattaria parveilee torille saapuneiden maalaisten kuormien ympärille. Lapset ovat koulussa. Teatterin vajaalukuinen henkilökunta on kerääntynyt pääharjoitukseen, sillä illalla teatterissa pitäisi olla ensi-ilta.

Yhtäkkiä kaupungin ylitse kirii hälyytysireenien hätkähdyttävä ulvonta. Talvisota on syttynyt – eikä mikään ole suomalaisten elämässä enää ennallaan.

"Ajan kasvot – muistoja ja tunnelmia sotavuosilta" on Toivo Pekkasen elävä teos talvisodan ja jatkosodan ajoista. Kirja julkaistiin jo vuonna 1942. Toivo Pekkanen (1902–1957) oli suomalainen kirjailija. Hän kirjoitti niin romaaneja ja novelleja kuin näytelmiäkin. Hänen kunniakseen on perustettu Pekkas-palkinto.