Isäni koti (e-bog) af Kirsti Ellilä
Kirsti Ellilä

Isäni koti e-bog

59,88 DKK
Orvokin tausta ei ole helppo. Hän oli vain kuusivuotias, kun kaikki alkoi mennä pieleen. Ensin isä lähti kohtalokkaalle kalastusmatkalle, sitten äiti joutui hoitoon. Orvokin Pelastusarmeijassa vaikuttanut isoisä otti suuren vastuun tytön kasvatuksesta – kyseenalaisin seurauksin. Nyt Orvokki on nuori nainen, ja hänen on aika kohdata menneisyytensä haamut."Isäni koti" on Kirsti Ellilän esikoisromaa…
Orvokin tausta ei ole helppo. Hän oli vain kuusivuotias, kun kaikki alkoi mennä pieleen. Ensin isä lähti kohtalokkaalle kalastusmatkalle, sitten äiti joutui hoitoon. Orvokin Pelastusarmeijassa vaikuttanut isoisä otti suuren vastuun tytön kasvatuksesta – kyseenalaisin seurauksin. Nyt Orvokki on nuori nainen, ja hänen on aika kohdata menneisyytensä haamut."Isäni koti" on Kirsti Ellilän esikoisromaani vuodelta 1994. Kirsti Ellilä (s. 1958) on suomalainen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten lasten- ja nuortenkirjallisuudesta, kuten Emma-kirjasarjasta. Ellilä on kuitenkin julkaissut monipuolisesti myös aikuisten proosaa sekä näytelmiä. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopistosta pääaineenaan uskontotiede.
E-bog 59,88 DKK
Lydbog 78,23 DKK
Forfattere Kirsti Ellilä (forfatter)
Forlag SAGA Egmont
Udgivet 09.11.2020
Længde 271 sider
Genrer Modern and contemporary fiction: general and literary
Sprog Finnish
Format epub
Beskyttelse Vandmærket
ISBN 9788726535600

Orvokin tausta ei ole helppo. Hän oli vain kuusivuotias, kun kaikki alkoi mennä pieleen. Ensin isä lähti kohtalokkaalle kalastusmatkalle, sitten äiti joutui hoitoon. Orvokin Pelastusarmeijassa vaikuttanut isoisä otti suuren vastuun tytön kasvatuksesta – kyseenalaisin seurauksin.

Nyt Orvokki on nuori nainen, ja hänen on aika kohdata menneisyytensä haamut.

"Isäni koti" on Kirsti Ellilän esikoisromaani vuodelta 1994. Kirsti Ellilä (s. 1958) on suomalainen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten lasten- ja nuortenkirjallisuudesta, kuten Emma-kirjasarjasta. Ellilä on kuitenkin julkaissut monipuolisesti myös aikuisten proosaa sekä näytelmiä. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopistosta pääaineenaan uskontotiede.