Nuoret sotilaat (e-bog) af Jaakko Summanen
Jaakko Summanen

Nuoret sotilaat e-bog

59,88 DKK
Millaista on joutua rintamalle hädin tuskin täysi-ikäisenä?Eletään syyskuuta 1941, kun vuonna 1922 syntyneet nuorukaiset aloittavat armeijan. Heitä koulutetaan neljä kuukautta Kuopiossa, ja sitten heidät siirretään rintamalle Syvärin taakse Karjalaan. Kun nuoret miehet saapuvat rintamalle, monet heistä ovat oudoissa tunnelmissa. Taistelujen äänet kuuluvat pitkälle, ja ilma on tiheä jännityksestä.…
Millaista on joutua rintamalle hädin tuskin täysi-ikäisenä?Eletään syyskuuta 1941, kun vuonna 1922 syntyneet nuorukaiset aloittavat armeijan. Heitä koulutetaan neljä kuukautta Kuopiossa, ja sitten heidät siirretään rintamalle Syvärin taakse Karjalaan. Kun nuoret miehet saapuvat rintamalle, monet heistä ovat oudoissa tunnelmissa. Taistelujen äänet kuuluvat pitkälle, ja ilma on tiheä jännityksestä. Pohjois-Savosta sotimaan lähtenyt Veikko Virtanen tukeutuu pohjoiskarjalaiseen ystäväänsä Einariin sekä kotipuolesta tuttuun, rohkeaan Anttiin. Jo ensimmäiset päivät sotatantereella vievät värin nuorten kasvoilta, mutta tunteilulle ei ole aikaa. Veikko purkaa kokemuksiaan kenttäpostin kautta Liisalle, niin miehekkäin sanoin kuin suinkin osaa. Miten nuorten käy? Ja kuinka rintaman vanhemmat sotilaat ottavat vastaan pojanklopit, jotka eivät ole vielä edes 20-vuotiaita?Nuoret sotilaat on Jaakko Summasen elävä kuvaus nuorista miehistä rintamalla. Jaakko Summanen (1922–1990) kirjoitti sota-aiheisia romaaneja. Hän joutui vuonna 1944 venäläisten sotavangiksi, ja Summasen romaani Sotavanki (1979) perustuu hänen omiin kokemuksiinsa.
E-bog 59,88 DKK
Lydbog 78,23 DKK
Forfattere Jaakko Summanen (forfatter)
Forlag SAGA Egmont
Udgivet 25.01.2023
Længde 222 sider
Genrer War, combat and military adventure fiction
Sprog Finnish
Format epub
Beskyttelse Vandmærket
ISBN 9788728540374

Millaista on joutua rintamalle hädin tuskin täysi-ikäisenä?

Eletään syyskuuta 1941, kun vuonna 1922 syntyneet nuorukaiset aloittavat armeijan. Heitä koulutetaan neljä kuukautta Kuopiossa, ja sitten heidät siirretään rintamalle Syvärin taakse Karjalaan. Kun nuoret miehet saapuvat rintamalle, monet heistä ovat oudoissa tunnelmissa. Taistelujen äänet kuuluvat pitkälle, ja ilma on tiheä jännityksestä.

Pohjois-Savosta sotimaan lähtenyt Veikko Virtanen tukeutuu pohjoiskarjalaiseen ystäväänsä Einariin sekä kotipuolesta tuttuun, rohkeaan Anttiin. Jo ensimmäiset päivät sotatantereella vievät värin nuorten kasvoilta, mutta tunteilulle ei ole aikaa. Veikko purkaa kokemuksiaan kenttäpostin kautta Liisalle, niin miehekkäin sanoin kuin suinkin osaa.

Miten nuorten käy? Ja kuinka rintaman vanhemmat sotilaat ottavat vastaan pojanklopit, jotka eivät ole vielä edes 20-vuotiaita?

Nuoret sotilaat on Jaakko Summasen elävä kuvaus nuorista miehistä rintamalla. Jaakko Summanen (1922–1990) kirjoitti sota-aiheisia romaaneja. Hän joutui vuonna 1944 venäläisten sotavangiksi, ja Summasen romaani Sotavanki (1979) perustuu hänen omiin kokemuksiinsa.