Kilpakosijatar e-bog
Huumaavaa romantiikkaa ja epäilyttäviä salaisuuksia.
Miia on tehnyt kovasti töitä, jotta pystyy elättämään itsensä ja rakentamaan elämästään juuri sellaisen kuin tahtoo. Julius sen sijaan on saanut kaiken tarjottimella, ja pystyykin helposti tavoittelemaan taiteilijaunelmiaan. Nyt Julius on päättänyt, että haluaa Miian. Ja yleensä Julius saa, mitä haluaa.
Miia ei voi kieltää, että Julius on varsin hurmaava tapaus. Ihastuminen huumaa, siitäkin huolimatta, että he ovat erilaisia ja elävät eri maailmoissa. Miia tuntee ahkeran työn ja vaikeat ajat, Julius yläluokan hulppeat tyylit ja tavat. Myös Juliuksen kotitalon kätkemät salaisuudet saavat Miian epäröimään. Onko suhde sittenkään sitä, miltä näyttää?
Jonna Mäkelä inspiroituu kasarirockista ja saippuasarjoista. Hänen mielestään syvyys ja viihde mahtuvat samaan tarinaan. Alter ego Jonna Mäkelä on kirjoittanut romantiikkaa vuodesta 2016 lähtien.