Lumikuningatar (e-bog) af H. C. Andersen
H. C. Andersen

Lumikuningatar e-bog

36,20 DKK
Gerda ja Kai ovat kaksi pientä ystävystä – he ovat köyhien perheiden lapsia ja asuvat lähellä toisiaan. Eräänä talvisena päivänä isoäiti kertoo heille tarinan Lumikuningattaresta. Lumikuningatar on mystinen ja pelottava hahmo, jonka voi kohdata talvisin. Kun Lumikuningatar kurkistaa sisään ikkunasta, ikkunaan jäätyy jääkukkasia.Gerda ja Kai eivät kuitenkaan aavista, ettei kyseessä ole pelkkä satu…
Gerda ja Kai ovat kaksi pientä ystävystä – he ovat köyhien perheiden lapsia ja asuvat lähellä toisiaan. Eräänä talvisena päivänä isoäiti kertoo heille tarinan Lumikuningattaresta. Lumikuningatar on mystinen ja pelottava hahmo, jonka voi kohdata talvisin. Kun Lumikuningatar kurkistaa sisään ikkunasta, ikkunaan jäätyy jääkukkasia.Gerda ja Kai eivät kuitenkaan aavista, ettei kyseessä ole pelkkä satu... "Lumikuningatar" on tunnetuimpia H.C. Andersenin klassikkosatuja. Se on julkaistu alun perin vuonna 1844. Tanskalaisen kirjailijan ja runoilijan Hans Christian Andersenin (1805‒1875) tuotantoon kuuluu romaaneja, näytelmiä, oopperoita, runoja, matkakertomuksia ja omaelämäkertoja. Andersen on maailmanlaajuisesti tunnettu saduistaan, joita on käännetty lukuisille eri kielille.
E-bog 36,20 DKK
Lydbog 49,18 DKK
Forfattere H. C. Andersen (forfatter), Maila Talvio (oversætter)
Forlag SAGA Egmont
Udgivet 05.10.2020
Længde 67 sider
Genrer Children’s / Teenage fiction: Classic fiction
Sprog Finnish
Format epub
Beskyttelse Vandmærket
ISBN 9788726452907

Gerda ja Kai ovat kaksi pientä ystävystä – he ovat köyhien perheiden lapsia ja asuvat lähellä toisiaan. Eräänä talvisena päivänä isoäiti kertoo heille tarinan Lumikuningattaresta. Lumikuningatar on mystinen ja pelottava hahmo, jonka voi kohdata talvisin. Kun Lumikuningatar kurkistaa sisään ikkunasta, ikkunaan jäätyy jääkukkasia.

Gerda ja Kai eivät kuitenkaan aavista, ettei kyseessä ole pelkkä satu...

"Lumikuningatar" on tunnetuimpia H.C. Andersenin klassikkosatuja. Se on julkaistu alun perin vuonna 1844. Tanskalaisen kirjailijan ja runoilijan Hans Christian Andersenin (1805‒1875) tuotantoon kuuluu romaaneja, näytelmiä, oopperoita, runoja, matkakertomuksia ja omaelämäkertoja. Andersen on maailmanlaajuisesti tunnettu saduistaan, joita on käännetty lukuisille eri kielille.